Uusi jätelaki nostaa kierrätysastetta

Uusi jätelaki nostaa kierrätysastetta

Uuden jätelain tavoitteena on nostaa kierrätysastetta nykyisestä selvästi. Kierrätystavoitteen muutos koskee lähes kaikkia yrityksiä, sillä kierrätysvelvoite syntyy viikkotasolla jo muutaman kilon kokonaismääristä. Nykyinen kierrätysaste on noin 42 % ja seuraavassa on eriteltynä tulevien vuosien tavoiteprosentit yritysten yhdyskuntajätteen kierrätykselle:

  • 55 % vuonna 2025
  • 60 % vuonna 2030
  • 65 % vuonna 2035

Tulevaisuudessa lajittelu koskee lähes kaikkia yrityksiä

Kierrätysasteen nostamistavoitteen lisäksi uusi jätelaki vaikuttaa myös jätteen lajitteluun. Jätelain siirtymäaika on parhaillaan käynnissä ja lajittelua koskevat velvoitteet ovat astuneet voimaan 1.7.2022. Uuden lain mukaisesti yrityksen on koostaan riippumatta järjestettävä jätteiden lajittelu toimitiloissaan, mikäli toiminnassa syntyy viikkotasolla vähintään kuvassa mainittuja jätemääriä:

yritystenkierrtys

Raportointi

Tulevaisuudessa uuden jätelain myötä velvoitteisiin kuuluu myös jätekirjanpito, joka koskettaa suurinta osaa yrityksistä – myös elintarvikkeiden jalostus- ja valmistusteollisuutta, kauppaa ja muuta jakelutoimintaa sekä ravintola- ja majoitustoimintaa.

Jätekirjanpitoa on tehtävä seuraavissa tapauksissa:

  • jätettä syntyy vähintään 100 tonnia vuodessa
  • toiminnasta syntyy vaarallista jätettä tai POP-jätettä
  • toiminta on ympäristönsuojelulain mukaan luvanvaraista
  • kyseessä on elintarviketeollisuuden toiminta, joka on ympäristönsuojelulain mukaan ilmoituksenvaraista

Finncontilla on Suomen laajin valikoima jätehuoltotuotteita, ja valikoimastamme löydät ratkaisut yritysten kierrätyksen toteuttamiseen:

Ratkaisuja yrityksesi biojätteen lajittelulle löydät muun muassa Weber-, Henkel- tai Finncont-bioastiasta.

biojtejtelaki2

    • Weber on kestävä ja luontoa säästävä valinta, lisäksi sillä on testatusti parasta pakkaskestävyys Suomen olosuhteisiin! Weberiä on saatavilla aina 60 litrasta jopa 1100 litraan saakka.
    • Henkel-jäteastian pyöreä pohja ehkäisee jäätymisen vaikutuksia ja helpottaa erityisesti biojätteiden tyhjentämistä. Astia on helppo puhdistaa materiaalin ja muodon ansiosta. Henkeliä on saatavilla 120 ja 140 litraisina.
    • Finncont-bioastiassa on erillinen ilmastointi. Välipohja erottelee nesteen välipohjan alle ja pitää biojätteen oikeanlaisena.
    • Suuremman kapasiteetin tarpeen ratkaiset joko pyöreällä Finncont Luowia biosäiliöllä tai neliskanttisella Finncont Blok2-biosäiliöllä. Luowia ja Blok2 säiliöt asennetaan osittain maanalle maksimoimaan tilan käyttö ja vähentämään mahdollista hajuhaittaa. Luowia ja Blok2 säiliöllä pidennät bioastian tyhjennysväliä ja näin ollen pienennät kustannuksia.

Parhaat ratkaisut pakkausjätteen (muovipakkausjäte, lasipakkausjäte, kuitupakkausjäte, metallipakkausjäte) lajitteluun löydät seuraavista tuotteistamme:

jteastiat12345

  • Weber on kestävä ja luontoa säästävä valinta, lisäksi sillä on testatusti parasta pakkaskestävyys Suomen olosuhteisiin! Weberiä on saatavilla aina 60 litrasta jopa 1100 litraan saakka. 
  • Finncont astiasuojalla teet jätepisteestäsi kauniimman! Teräksestä valmistettu astiasuoja täyttää alueelliset jätehuoltomääräykset. Helppo ja edullinen asentaa maanpinnalle ilman perustustöitä. Astiasuojan sisälle mahtuu 1–2 perinteistä jäteastiaa niiden koosta riippuen. Helposti siirrettävissä paikasta toiseen tarpeen mukaisesti. 
  • Finncont lokeroastia on oiva ratkaisu kahden eri jätejakeen lajitteluun, esimeriksi metalli- ja lasipakkausjätteen. Kahden lokeron astia on ideaalinen tilankäytöltään ja noin 50 % edullisempi investointi kuin nelilokeroinen astia. Joustava ratkaisu - jopa 4 jätejaetta kerättävissä kahdella astialla samanaikaisesti! 
  • Luowia pinta-astia on maan päälle asennettava ja näppärästi liikuteltavissa paikasta toiseen tarpeen niin vaatiessa. Luowia on erinomainen valinta esimeriksi muovin keräykseen. Asentamalla Luowiaan kaksoiskannen, saat lajiteltua pinta-astiaan kahta eri jätejaetta. 

luowiablokjtelaki

  • Suuremman kapasiteetin tarpeen ratkaiset joko Luowia- tai Blok2-kierrätysjärjestelmillä. Luowia ja Blok2 säiliöt asennetaan osittain maanalle maksimoimaan tilan käyttö ja vähentämään mahdollista hajuhaittaa. Luowia ja Blok2 säiliöllä pidennät tyhjennysväliä ja näin ollen pienennät kustannuksia. Katso lisää Luowiasta täältä ja Blok2:sta täältä!

Tuotannon teollisuusjätteen lajitteluratkaisut

Tuotannossa syntyvälle metalli- lasi- ja muovijätteelle sopivat ratkaisut löydät esimerkiksi kippikonttivalikoimastamme:

teollisuusjte

  • EKO- kippikontti kevyelle jätejakeelle, on helposti käsiteltävä kippikontti automaattisella kippaustoiminnolla. Sitä on saatavilla tilavuudeltaan 300–900 litraisena ja siinä on vakiona trukkilukitus.
  • Finncont- kippikontti on vahva kippikontti raskaammallekin teollisuusjätteelle ja sitä on saatavilla 350–3000 litraisena. Vakiovärin on sininen, mutta kippikontti on saatavilla myös muilla väreillä ja siten eroteltavissa eri jätejakeille.
  • Suuremman volyymin keräystuotteeksi sopii pohjasta aukeava Binge-kontti. Binge-konttia löydät tilavuudeltaan 470–3900 litraisena.
  • Meillä on myös markkinoiden monipuolisin valikoima vaihtolavoja suuren volyymin lajitteluun.

Oletko valmistautunut yrityksien kierrätysvelvoitteiden kiristymiseen, jotka astuivat voimaan jo 1.7.2022 alkaen? Onko kaikki jäteastiavaihtoehdot ja lakipykälät selvää pässin lihaa?

Ei huolta, jos asia ei näin ole - asiantuntijamme ovat käytettävissäsi. Ole rohkeasti yhteydessä niin päivitetään yrityksesi jätehuollon keräilytuotteet vastaamaan uusia velvoitteita!