Akkujen määrä kasvaa räjähdysmäisesti: turvallisuus on koko kierrätysketjun uusi mittapuu

Sähköistyminen ulottuu jo lumilapioon asti. Akkujen määrä moninkertaistuu lähivuosina, ja samaa tahtia kasvaa myös tarve turvalliselle keräykselle, kuljetukselle ja varastoinnille. Litiumakut muuttavat sekä lainsäädäntöä että alan käytäntöjä tavalla, johon kaikkien toimijoiden kannattaa varautua nyt.

Akut ovat tulleet osaksi arkea tavalla, jota harva pysähtyy ajattelemaan. Kun aikaisemmin kotitaloudessa saattoi olla muutama paristokäyttöinen laite, tänä päivänä akku löytyy puhelimesta, työkalusta, polkupyörästä, ruohonleikkurista, sähköpotkulaudasta, ja yhä useammin myös teollisuuden työkoneista ja energiavarastoista. Komission selvityksissä on arvioitu, että akkujen määrä jopa 14-kertaistuu vuoteen 2030 mennessä. Iso osa kasvusta tulee ajoneuvojen akuista ja suurista energiavarastoista, mutta yhtä lailla kasvaa pienempien akkujen kirjo työpaikoilla ja kodeissa.

Recser Oy on valtakunnallinen paristo- ja akkutuottajayhteisö, jonka tehtävänä on huolehtia siitä, että käytöstä poistetut paristot ja akut kerätään, kuljetetaan ja kierrätetään Suomessa turvallisesti. Kasvu näkyy Recserin tilastoissa: vuonna 2014 yhteisön keräyspisteistä saatiin talteen noin 1 200 tonnia akkuja ja paristoja, vuonna 2024 jo lähes 2 000 tonnia. Suhteellisesti vielä suurempi muutos näkyy siinä, mitä se kerätty massa pitää sisällään.

“Aikaisemmin keräysmäärästämme jopa 85–90 prosenttia oli alkaliparistoja. Viimeisen parin vuoden aikana akkujen osuus on kasvanut selvästi. Ne ovat potkulaudan akkuja, porakoneen akkuja, tietokoneiden akkuja. Ja kun teollisuusakut tulevat tähän mukaan, nykyiset määrät näyttävät pieniltä siihen nähden, mitä tulevaisuudessa on edessä.” – Heikki Kemppainen, operatiivinen päällikkö, Recser Oy

Kasvu ei ole kuitenkaan vain määrän kysymys. Se on ennen kaikkea turvallisuuden kysymys.

Alkaliparisto ei ole kuljetuslainsäädännössä vaarallinen aine. Litiumakku on. Tämä yksi ero muuttaa koko keräys-, kuljetus- ja varastointiketjun: pakkaukset, merkinnät, säilytystavat ja kaluston vaatimukset ovat eri tasolla. Vialliset tai väärin puretut litiumakut voivat syttyä tuleen ja jopa räjähtää. Akku voi syttyä itsestään esimerkiksi kennon oikosulun seurauksena yhtä lailla yöllä ladattaessa kuin keräysastiassa. Litiumakkupalot ovat luonteensa vuoksi aggressiivisia ja etenevät niin nopeasti, että esimerkiksi palavaa trukkia ei välttämättä ehditä siirtämään ulos rakennuksesta sammutettavaksi. 

Riski ei rajoitu kierrätyspisteille. Itse asiassa suurin osa viranomaisten tietoon tulleista akkuonnettomuuksista liittyy ihan tavallisiin käytössä oleviin akkuihin polkupyörissä, puhelimissa ja työkaluissa, joita ladataan ja varastoidaan ilman, että riskeihin on kiinnitetty huomiota. Tehtaalla on saatettu ajatella, että ”meillähän on vain se yksi porakone”, kun samaan aikaan varastossa kulkevat trukit toimivat litiumakuilla ja niitä ladataan yöllä.

“Akku voi syttyä ehjänäkin, yöllä tai päivällä. Litiumakkupalot ovat aggressiivisia, eikä niitä voi sammuttaa kuten muita paloja. Riskeihin kannattaa tutustua, koska ne koskevat yhtä lailla keräyspisteitä, työpaikkoja kuin kotitalouksiakin.” – Heikki Kemppainen, Recser Oy

EU:n uudessa akkuasetuksessa kierrätys- ja talteenottovelvoitteet kiristyvät selvästi. Esimerkiksi akkujen sisältämästä koboltista on saatava vuoden 2027 jälkeen 90 prosenttia ja vuoden 2031 jälkeen 95 prosenttia talteen. Myös niin sanottu sekoitevelvoite muuttaa tilannetta, kun tietyissä akkuluokissa uudelleenkäytetyn materiaalin osuus tulee pakolliseksi. Vaatimukset ohjaavat sekä kierrätyslaitosten prosesseja että sitä, miten akut on kerättävä ja kuljetettava niin, että talteenotto on ylipäätään mahdollinen.

Akkuasetus toi myös uudelleenkäytön valmistelua koskevia vaatimuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että isompia akkuja ei voi enää kerätä niin, että ne käsittelyssä kipataan samaan kasaan lajittelupöydälle. Keräys- ja kuljetusvälineiden on tuettava sitä, että akut saadaan ehjinä jatkokäsittelyyn ja niitä voidaan arvioida myös uudelleenkäyttöä ajatellen. Akkuasetuksen myötä Suomen kuntakeräyksen yläpainoraja on noussut 25 kilosta 50 kiloon, mikä muuttaa myös sitä, millaisia astioita keräyspisteissä tarvitaan.

VAK-lainsäädännön puolella käydään keskustelua siitäkin, voiko keräysväline tulevaisuudessa enää olla pahvia tai muovia, vai onko ainoa hyväksyttävä materiaali metalli. Vastaavasti kierrätyksen raportointivaatimukset kasvavat sekä tuottajayhteisöille että muille toimijoille.

Sääntelyn rinnalle on noussut toinen muutosvoima: vakuutusyhtiöt ja standardointilaitokset. Akkupaloja sattuu Suomessa viikoittain, ja seuraukset voivat olla rajuja. Tällaiset tapaukset muuttavat sitä, mitä vakuutusyhtiöt edellyttävät asiakkailtaan.

“Lainsäädäntö määrittelee selkeät vähimmäisvaatimukset, mutta käytännön ratkaisut ratkaisevat turvallisuuden tason. Nyt näyttää siltä, että myös vakuutusyhtiöt ja standardointilaitokset kiinnittävät entistä enemmän huomiota akkuihin liittyviin käytäntöihin. Auditoinneissa huomio kiinnittyy usein näkyviin asioihin, vaikka todelliset riskit voivat liittyä esimerkiksi siihen, miten akkuja varastoidaan tai ladataan arjessa.” – Mikko Kärkkäinen, myyntijohtaja, Finncont Oy

Suunta on selvä: ISO 9001- ja ISO 14001 -tyyppisten johtamisjärjestelmän sertifikaattien rinnalle tulee yhä enemmän akkuturvallisuutta koskevia vaatimuksia, ja niiden täyttämisestä tulee toiminnan jatkuvuuden ehto. Hyväksyttyjen keräys- ja kuljetusvälineiden hinnasta käydään alalla jatkuvaa keskustelua, mutta kun yhden vahingon hintalappu lasketaan mukaan elinkaarikustannuksiin, kuva muuttuu nopeasti.

Akkujen käsittelyyn liittyviä riskejä kannattaa käydä läpi yhdessä henkilöstön kanssa: mitä akkuja käsitellään, missä kunnossa ne ovat, missä ja miten niitä varastoidaan, miten niitä ladataan ja kuljetetaan.

Työturvallisuuden näkökulma on keskeinen osa kokonaisuutta. Akkujen käsittelyyn liittyvät riskit kohdistuvat suoraan työntekijöihin, jolloin oikeilla välineillä, selkeillä toimintamalleilla ja perehdytyksellä on ratkaiseva merkitys turvallisen arjen varmistamisessa.

Keräys- ja kuljetusvälineiden on oltava kuljetuslainsäädännön mukaisia ja oikeasti käyttöön sopivia. Pahvi- tai muovilaatikko ei välttämättä ole enää tulevaisuudessa riittävä kuljetus- ja varastointiväline litiumakulle, vaikka se täyttää nyt kuljetuslainsäädännön minimivaatimukset. Latauspisteille tarvitaan välineet, jotka rajaavat mahdollisen palon yhteen astiaan. Vaurioituneille akuille tarvitaan oma erillinen, sertifioitu säilytysratkaisu. Merkinnöistä, ohjeistuksesta ja perehdytyksestä on huolehdittava, koska parhainkaan väline ei toimi, jos sitä ei käytetä oikein. Kemppainen kertoo nähneensä tapauksia, joissa tulipalo on levinnyt palonkestäväksi suunnitellusta astiasta vain siksi, että kantta ei ole laitettu paikoilleen.

Hankintapuolella kannattaa katsoa kokonaisuutta yksittäisen tuotteen sijaan. Keräyspisteen astia ja kuljetuksen pakkausratkaisu muodostavat ketjun, jossa heikoin lenkki ratkaisee turvallisuustason. Pitkäikäiset ja huollettavat ratkaisut maksavat itsensä takaisin sekä elinkaarikustannuksissa että vältettyinä vahinkoina.

Akkujen määrä kasvaa eksponentiaalisesti, eikä sitä kehitystä voi pysäyttää. Mitä enemmän akkuja on liikkeellä, sitä enemmän on käytöstä poistettavia akkuja ja sitä enemmän myös vaurioituneita akkuja. Yhtälö johtaa väistämättä siihen, että keräyksen, kuljetuksen ja varastoinnin turvallisuus nousee koko alalla aivan eri tasolle kuin ennen.

Akkuasetus ja yritysten oma riskienhallinta ohjaavat kaikki samaan suuntaan. Kysymys ei ole enää siitä, tarvitaanko turvallisempia ratkaisuja, vaan siitä, ovatko ne käytössä ennen kuin ne ovat pakollisia. Kun akkujen määrä moninkertaistuu, juuri tämä ratkaisee, sujuuko kasvu turvallisesti vai vahinkojen kautta.